Innovatiiviset julkiset hankinnat terveys- ja hyvinvointialalla -webinaari
Kuopio Living Lab ja Kuopio Health järjestävät kaikille avoimen aamupäivän, jonka tavoitteena on herättää aktiivista keskustelua innovatiivisten hankintojen ympärillä. Aamupäivä koostuu alustuspuheenvuoroista ja paneelikeskustelusta.
Tervetuloa mukaan ajankohtaiseen keskusteluun!
Miksi webinaari järjestetään?
Hallitusohjelman strategisena tavoitteena on, että Suomi tunnetaan teknologisen kehityksen, innovatiivisten hankintojen ja kokeilukulttuurin edelläkävijänä. Innovatiivisten julkisten hankintojen määrää halutaan kasvattaa 10 prosenttiin julkisista hankinnoista vaalikauden loppuun mennessä sekä niiden avulla kehittää palveluja, luoda kasvua ja mahdollistaa referenssimarkkinoiden kehittymistä.
Tähän tavoitteeseen pääseminen vaatii aktiivista vuoropuhelua eri toimijoiden välillä; kaupungit ja valtio yhdessä korkeakoulujen, tutkimuslaitosten sekä elinkeinoelämän kanssa luovat edellytyksiä maailmanluokan osaamiskeskittymille ja innovaatioympäristöille.
Kohderyhmä: terveys- ja hyvinvointialan, teknologia-alan yritykset, julkisen sektorin toimijat, sekä kaikki aiheesta kiinnostuneet
Kesto: 1h 30 min
Ajankohta: pe 24.9.2021 klo 9-10:30
Tilaisuus on maksuton.
OHJELMA
Avaus
Mikä on innovatiivinen julkinen hankinta? Ville Valovirta, erikoistutkija, innovatiiviset hankinnat, VTT
Alustuspuheenvuorot
Timo Martelius, HUS Logistiikan hankintajohtaja
HUS:n kokemukset innovatiivisesta hankinnoista ja kehittämistoimenpiteistä
Orkestr.io, Janne Parkkila, toimitusjohtaja
Yrityksen näkökulma innovatiivisesta hankinnasta ja kehittämistoimenpiteistä
Paneelikeskustelu– Miten edistetään yhdessä innovatiivisten julkisten hankintojen käyttöä Pohjois-Savon alueella?
Osallistujat:
Janne Hentunen, hyvinvoinninedistämisen johtaja / Kuopion kaupunki
Maarit Kumpulainen, projektikoordinaattori / Kuopion yliopistollinen sairaala
Piia Moilanen, johtava asiantuntija/ Business Finland
Janne Naukkarinen, toimitusjohtaja/ Sansia Oy
Janne Parkkila, toimitusjohtaja/ Orkestr.io
Yhteenveto
Jouko Miettinen, projektipäällikkö Kuopio Living Lab-hanke, Kuopion kaupunki