| Kategoria: Uutiset

Jane ja Aatos Erkon säätiö on myöntänyt kaksi merkittävää uutta tutkimusrahoitusta Itä-Suomen yliopiston neurotieteen tutkijoille. Hankkeissa tutkitaan aivojen immuunisolujen muutoksia otsalohkodementiassa sekä hermovälittäjäaineiden muutoksiin perustuvaa muistisairauksien diagnostiikkaa ja hoitoa.

Mikrogliojen muutokset auttavat ymmärtämään ot­sa­loh­ko­de­men­ti­aa

Professori Annakaisa Haapasalo sai kolmivuotisen 495 000 euron rahoituksen hankkeelle, jossa tutkitaan aivojen keskeisten immuunisolujen, mikrogliojen, merkitystä otsalohkodementian eri alatyypeissä.

Aiemmat tutkimukset viittaavat siihen, että otsalohkodementiapotilaiden immuunijärjestelmässä tapahtuu muutoksia, mutta mikrogliasolujen roolia taudissa ei toistaiseksi ymmärretä. Hankkeen tavoitteena on valottaa mikroglioissa tapahtuvia solubiologisia ja toiminnallisia muutoksia sekä niiden vaikutuksia hermosolujen ja hermosolujen välisten yhteyksien, synapsien, toimintaan.

Tutkimuksessa hyödynnetään otsalohkodementiapotilaiden ihosoluista kantasoluteknologialla tuotettuja mikroglioja, hermosoluja ja niiden yhteisviljelmiä sekä potilaiden veri- ja aivo-selkäydinnestenäytteitä. Tavoitteena on otsalohkodementian eri alatyyppien molekyylitason tautimekanismien parempi ymmärrys ja sen myötä uusien mahdollisten biomarkkerien ja lääkehoidon kohteiden tunnistaminen.

Her­mo­vä­lit­tä­jä­ai­ne­muu­tok­sis­ta uusi näkökulma muis­ti­sai­rauk­sien diag­nos­tiik­kaan ja hoitoon

Apulaisprofessori Eino Solje sai nelivuotisen 681 000 euron rahoituksen hankkeeseen, jossa tarkastellaan hermovälittäjäainejärjestelmän häiriöitä uutena lähestymistapana muistisairauksien diagnostiikkaan ja hoitoon.

Muistisairauksiin liittyy jo varhaisessa vaiheessa aivojen välittäjäainejärjestelmän häiriöitä, joita voidaan mitata transkraniaalisella magneettistimulaatiolla (TMS). Soljen tutkimusryhmä on myös osoittanut, että Alzheimerin tautia sairastavilla hermovälittäjäainejärjestelmään ja oireisiin voidaan vaikuttaa uudella hoitomuodolla, aivojen gammataajuisella vaihtovirtahoidolla (tACS).

Hankkeessa mitataan aivojen hermovälittäjäainemuutoksia TMS:n avulla osana potilaiden diagnostista selvittelyä ja validoidaan uusia välittäjäainehäiriöön pohjautuvia biomarkkereita. Hankkeessa tutkitaan myös EEG-mittausten avulla aivosähkötoiminnan poikkeavuuksien hyödyntämistä muistisairauksien diagnostiikassa. Tutkijat pyrkivät lisäksi osoittamaan uuden gammataajuisen vaihtovirtahoidon tehon muistisairauksien hoidossa.

Tutkimus ratkaisee muistisairauksien varhaisdiagnostiikan haasteita ja tarjoaa avaimia lääkekehitykseen erityisesti mahdollistamalla sopivien potilaiden löytämisen kliinisiin lääketutkimuksiin riittävän varhaisessa vaiheessa.

LUE ALKUPERÄINEN ARTIKKELI