| Kategoria: Menestystarinat, Uutiset

Remenue auttaa lääketieteen alan yrityksiä kansainvälisille markkinoille

Kun Santtu Remes palasi Singaporesta Suomeen vuonna 2023, hän oli jo jonkin aikaa ehtinyt miettiä yrittäjyyteen hyppäämistä. Vuoden 2024 alussa, vuosien Bittiumilla työskentelyn jälkeen aika oli vihdoin kypsä. 

”Olin miettinyt jo vuosia, että haluan jossain vaiheessa lähteä ihmettelemään tätä yrittäjyyden ihanuutta. Kun palasin takaisin, päätin että nyt on sen aika.”

Remenue Oy:n juuret ulottuvat kuitenkin jo vuoteen 2019, jolloin Santtu perusti yrityksen yhdessä isänsä Arto Remeksen ja siskonsa Jenni Varjuksen kanssa. Aluksi yritys oli pieni perheyhtiö, joka jäi kuitenkin muutamaksi vuodeksi pöytälaatikkoon, kunnes Santtu, nykyisin toimitusjohtaja, lähti viemään sitä eteenpäin. Lisäksi yrityksen tiimiin kuuluu Aki Tiihonen, joka vastaa operatiivisesta johtamisesta sekä laatujärjestelmistä ja tuotehyväksynnöistä. 

Pitkä kokemus ja verkostot yrittäjyyden tukena

Remenue on rakentanut toimintansa vahvasti lääketieteen ja terveysteknologian ympärille. Santtu itse on kulkenut pitkän tien teknillisestä yliopistosta kardiologian maailmaan.  

”Vannotin opiskeluaikana, että en medikaalipuolelle lähde, koska se tuntui vaikealta ja monimutkaiselta. Mutta kun Tiihosen Aki sai houkuteltua mukaan Mega Electronicsille, siitä se sitten lähti. Aloin myydä sykevälivaihtelumittalaitteita, kiinnostuin sydämen sähköisestä toiminnasta ja lopulta siitä edettiin kardiologian puolelle”, Remes jatkaa.

”Remenuen tiimi koostuu kokeneista osaajista, joilla on monipuolista osaamista ja ymmärrystä siitä, miten medicalpuolen markkinat toimivat. Minulla on myynnin ja markkinoinnin tausta, Arto tuo vahvan yritysjohtamisen ja kansainvälisen liiketoiminnan osaamisen ja verkoston, ja Aki puolestaan tuo teknisen ja operationaalisen osaamisen. Tällaisella kokoonpanolla pystymme auttamaan yrityksiä monipuolisesti.”

Kuvassa etualalla Remenuen toimitusjohtaja Santtu Remes sekä yritysjärjestelyistä ja sijoituksista vastaava Arto Remes.

Konsultointia käytännön tasolla

”Remenue haluaa erottua muista ennen kaikkea toimintatavallaan. Monesti konsultointiin liitetään ennakko-oletuksia, kuten se että konsultit tekevät vain raportteja tai markkinaselvityksiä. Me tehdään asiat toisin. Työskentelemme osana tiimiä ja tehdään asioita käytännön tasolla. Me ei pelkästään kirjoiteta raporttia, vaan viedään asioita konkreettisesti eteenpäin ja avataan markkinoita asiakkaille”, Remes kertoo.

Yritys on tehnyt yhteistyötä useiden terveysteknologiayritysten kanssa esimerkiksi Suomessa ja Ruotsissa. 

”Olemme olleet mukana muun muassa Screentec Oy:n ja Cerenion Oy:n projekteissa, ja Ruotsissa ACE Healthin kanssa jo yli puolitoista vuotta. Se, että yhteistyö on jatkunut jo pitkään, kertoo kyllä tyytyväisyydestä. Lisäksi Kuopiosta asiakkaitamme ovat olleet Marginum Oy sekä Bone Index Finland Oy. Asiakkaat voivat tarvita esimerkiksi tiettyjä tuotehyväksyntiä, uusia asiakas- ja markkina-avauksia tai vaikkapa sijoittajahakuja. Projektien pituus määräytyy pitkälti asiakkaiden tarpeen perusteella,”

Remes kuvaa Remenuen toimintaa rehelliseksi ja suoraviivaiseksi.

”Me halutaan olla läpinäkyviä siitä, missä asioissa pystytään oikeasti auttamaan. Pystymme hyvin arvioimaan, missä voimme auttaa ja missä emme.  Ymmärrämme ne lainalaisuudet, missä milloinkin toimitaan ja sen mitä missäkin tilanteessa pystymme toimittamaan asiakkaalle. Ja jos joku pyytää apua vielä projektin jälkeen, niin autetaan, koska meillä on vastuu niistä kontakteista ja suhteista, joita on luotu”.

Yrittäjänä pienetkin asiat merkitsevät

Matka yrittämisen taipaleella on opettanut paljon. Ehkä suurin oivallus on ollut se, että ensimmäiset askeleet eivät ole aina ihan helppoja. Lisäksi yrityksen pyörittämiseen liittyy paljon pieniä asioita kuten kassavirtaan ja resursseihin liittyen ja siihen, ettei yritys pyöri vain sijoitusrahoilla. Myynnin ja markkinoinnin merkityksen ymmärtäminen on myös aivan olennaisen tärkeää.

Santtu painottaa, että menestyminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja asiakaslähtöisyyttä. 

”Moni keskittyy sijoittajiin ja rahoituskierroksiin, mutta pitkässä juoksussa se, että asiakas kiinnostuu ja ostaa, on se mikä rakentaa kestävää kasvua. Vaikka sijoittajien ja rahoittajien etsiminen toki on tärkeää, on hyvä muistaa, että asiakkaat ja partnerit täytyy saada kiinnostumaan omasta ratkaisusta.”

Katse kansainvälisillä markkinoilla

Remenue on jo avannut ovia ulkomaille ja Remes kertookin, että aiempi työkokemus ja siinä syntyneet kontaktit ovat yritykselle tärkeitä. 

”Tällaisia kontakteja ja suhteita ei luoda hetkessä, sillä luottamuksen syntyminen on tärkeää. Henkilökohtaiset tapaamiset ja yhteyden pitäminen on aivan olennaista. Erityisesti Aasiassa suhteen ja luottamuksen rakentaminen on aivan keskiössä. Siellä ei riitä pelkkä sopimuspaperi, vaan pitää oikeasti tuntea ihmiset ja rakentaa yhteys. Se vie aikaa, mutta myös palkitsee. Euroopassa taas asiat tapahtuvat usein nopeammin, mutta epävarmuus ja taloudelliset haasteet hidastavat yhteistyötä”, Remes juttelee. 

Portugalissa yrityksellä on käynnissä palveluliiketoiminnan kehittämiseen liittyvä projekti yhdessä paikallisen kumppanin kanssa. Remenuen aiempi markkinaselvityshanke, päättyi hyvin tuloksin ja tavoitteena on rakentaa myös omaa palvelutoimintaa holter-analysointiin ja muihin ratkaisuihin liittyen. 

”Se, että meillä on omaa liiketoimintaa, toimii myös tukipilarina oman yrityksen kasvulle. Lisäksi tämä avaa uusia mahdollisuuksia myös meidän asiakkaillemme. Toivomme, että voimme auttaa suomalaisia yrityksiä viemään tuotteitaan maailmalle ja luomaan sitä kautta kasvua.”

Tulevaisuudessa Remenue tavoittelee pitkäkestoisia kumppanuuksia konsultoinnoin saralla. Tavoitteena on löytää yhtiöitä, joita Remenuen osaaminen ja kokemus voi parhaiten palvella, olla osa heidän tiimiään ja auttaa heitä kansainvälistymään. Portugalin toiminnan lisäksi toiveena on, että myös useampia pidempiaikaisia partneruuksia syntyy. 

Kuopio Healthin jäsenenä

”Kuopio Healthin jäsenyys on Remenue Oy:lle luonteva osa verkottumista. Haluamme olla mukana yhteisössä, jossa on saman alan toimijoita ja jossa voidaan auttaa muita yrityksiä ja samalla ehkä tulla autetuksi. Samalla saadaan näkyvyyttä ja ymmärrystä siitä, mitä muita yrityksiä alueella toimii ja mihin suuntaan ala kehittyy.”

”Meillä on aito halu auttaa ja tehdä asioita yrittäjähenkisesti, käytännön tasolla. Ei pelkkää puhetta tai raportointia, vaan oikeaa tekemistä. Meihin saa olla rohkeasti yhteydessä. Keskustellaan, mitä voidaan yhdessä saada aikaan”, Remes tiivistää. 

 

Lue lisää Remenuesta

Lue lisää Kuopio Healthin jäsenyydestä