| Kategoria: Menestystarinat

”Tarvitsemme sitä, että innovaatioiden lisäksi ideat, osaaminen, ihmiset ja data liikkuvat aiempaa vapaammin. Erityisesti avoimen datan rooli on merkittävä.”

Itä-Suomen yliopisto haastaa ekosysteemin jäseniä avoimuuteen

Toimiakseen optimaalisesti Kuopio Health avoin innovaatioekosysteemi vaatii toimintakulttuurin uusiutumista kaikilta sen jäseniltä.

Näin arvioi Itä-Suomen yliopiston rehtori Jukka Mönkkönen

– Tarvitsemme sitä, että innovaatioiden lisäksi ideat, osaaminen, ihmiset ja data liikkuvat aiempaa vapaammin. Erityisesti avoimen datan rooli on merkittävä. Perinteisesti tutkimusdata ja tietovarannot ovat olleet suljettuja, eikä muut ole saaneet niitä käyttöönsä kuin hyvin rajatusti. Tätä täytyy avata, hän arvioi.

Mönkkönen huomauttaa, että IPR ja yritysten bisnesmahdollisuudet täytyy toki turvata, mutta avoimen innovaatioekosysteemin edellytys ja etu on saada kertyvä data maksimaalisesti hyötykäyttöön.

Jukka Mönkkönen

 

Tavoitteena vaikuttavuus

Jukka Mönkkösen mukaan yliopisto on valmis toimimaan uuden ajatusmallin etunenässä, onhan avoin tiede vahvistuva konsepti tämän hetken tiedemaailmassa. 

Suomen suurimpana terveys- ja hyvinvointialojen kouluttajana Itä-Suomen yliopistolla onkin paljon annettavaa ekosysteemin toiminnalle. 

Mönkkönen huomauttaa, että yliopistolla on paljon monitieteellistä ja tieteidenvälistä tutkimusta. ”Ikääntyminen, elintavat ja ihmisen terveys” on yksi yliopiston strategisista profiilialueista, joka kokoaa vahvaa tieteidenvälistä tutkimusta ja koulutusta mm. lääketieteen, terveyden edistämisen ja lääkekehityksen aloilla.

– Kuopio Healthin kaltaiset avoimet innovaatioekosysteemit ovat erinomainen tapa vahvistaa tutkimuksemme ja koulutuksemme vaikuttavuutta, Mönkkönen toteaa.

– Olemme olleet aktiivisesti mukana rakentamassa tätä verkostoa. Tunnistimme, että terveysalan osaaminen on tällä alueella vahvaa ja alan toimijat pitäisi koota yhteen.

Hän korostaa, että innovaatioekosysteemin toiminta pitää luoda sellaiseksi, että se hyödyttää kaikkia toimijoita ja jokaisen jäsenen pitää myös olla kehittämässä toimintaa.

Avoimuus houkuttaa tulijoita

Parhaimmillaan Kuopio Health voi luoda ympäristön, joka kokoaa alan toimijoita ja osaajia yhteen keskinäiseen luottamukseen ja avoimeen toimintamalliin pohjaten, Jukka Mönkkönen arvioi.

– Sellainen kokonaisuus on vetovoimainen. Kun osaaminen liikkuu organisaatioiden välillä, se houkuttelee muitakin tulemaan tänne. 

Mönkkönen muistuttaa, että tuloksia ei synny hetkessä. Täytyy olla kärsivällinen, mutta myös määrätietoinen.

– Vahvan paikallisen järjestäytymisen kautta toimimme osana kansallisia ja kansainvälisiä verkostoja ja rakennamme Kuopioon kansainvälisesti tunnetun ja vetovoimaisen terveys- ja hyvinvointialan keskittymän. Ei tässä vähempää kannata tavoitella!

Lue lisää Itä-Suomen yliopistosta

Lue lisää jäsenyydestä