| Kategoria: Menestystarinat

”Kokemus on osoittanut meille, että jos tällaiseen toimintaan lähdetään, kannattaa lähteä kunnolla ja pyrkiä vaikuttamaan asioihin. Muuten asiat tuppaavat jäämään puolitiehen eikä kunnon tuloksia saavuteta.”

Tekoälyn mahdollisuudet ovat Orkestr.iolla keskiössä

Kymmenkunta vuotta sitten, kun Orkestr.io perustettiin, se oli perinteinen it-alan ohjelmistotalo. Sitten erikoisalaksi löytyi terveysteknologia ja viimeisin aluevaltaus on ollut tekoälyasiantuntijuus.

Yritys lanseerasi vastikään palkkaa.ai-sivuston, jonka tavoitteena on inhimillistää ja avata tarkemmin tekoälyä: mitä se on, ketä se voi hyödyttää ja millaisia mahdollisuuksia tekoäly tarjoaa.

– Halusimme avata maanläheistä keskustelua tästä erittäin mystiseksi koetusta aihealueesta, Orkestr.ion yrittäjä Olavi Goussev kertoo.

Kuopiossa, Vantaalla ja Lappeenrannassa toimivan yrityksen ydintiimissä on kuusi henkilöä. Yrityksen toimintaa on keskitetty Kuopioon, mutta tavoitteet ovat maailmalla. Goussev pitää tärkeänä, että tavoitteet ovat korkealla.

– Haluamme olla maailman mittakaavassa huippuosaajia tekoälyn soveltamisessa terveydenhuoltoon, alasta riippumattomaan toiminnanohjaukseen sekä prosessimallinnukseen. Samalla viivalla muiden maailman huippujen kanssa.

 

Olavi Goussev

 

Ytimessä paras vaikuttaa

Orkestr.io on ollut mukana Kuopio Health -ekosysteemin toiminnassa jo parin vuoden ajan. Toimitusjohtaja Janne Parkkila on mukana myös hallituksessa.

Goussev kertoo, että näin halutaan olla mahdollisimman ytimessä terveysteknologiaklusterissa sekä ekosysteemin toiminnassa. Yksi tavoitteista on myös löytää uusia yhteistyökumppaneita. Orkestr.io pyrkii olemaan avoin mahdollisuuksille ja ekosysteemin hallitustyöskentely on vaikuttanut todella lupaavalta.

– Kokemus on osoittanut meille, että jos tällaiseen toimintaan lähdetään, kannattaa lähteä kunnolla ja pyrkiä vaikuttamaan asioihin. Muuten asiat tuppaavat jäämään puolitiehen eikä kunnon tuloksia saavuteta. Haluamme, että Kuopio Healthissa päästää konkreettisiin tuloksiin, Goussev kertoo.

Vaikka koronavuosi on sekoittanut toimintaa, ovat ekosysteemin järjestämät afterworkit ja aamukahvit tarjonneet hyvää tietoa esimerkiksi tietoturvasta, myyntihaasteiden taklaamisesta ja oman osaamisen kehittämisestä.

Konkreettista yhteistyötä

Olavi Goussev uskoo, että Orkestr.io voi tuoda ekosysteemiin IT-alan ja terveysalan ohjelmistopuolen sekä tekoälyn osaamista, josta moni muukin yritys voi hyötyä.

– Meidän osaamistamme voi soveltaa hyvin erilaisten yritysten tarpeisiin. Emme ole vielä löytäneet kaikkia kumppaneita, kenen kanssa tätä voisi lähteä edistämään. Tällainen teknologia yhdistettynä konkreettiseen käyttötapaukseen voi tuoda hienoja tuloksia. Löydämme varmasti paljon markkinarakoja muiden yritysten kanssa, hän arvioi.

Kuopio Healthin avoimessa innovaatioekosysteemissä kiinnostaa myös yhteistyömahdollisuuden oppilaitosten ja terveydenhuollon julkisten toimijoiden kanssa. Goussev korostaa kuitenkin, että yhteistyössä pitää päästä konkretian tasolle.

– Ei riitä, että puhutaan, että teillä on hyvää tekemistä, voitaisiin joskus tehdä jotakin yhdessä. Täytyy päästä tekemään oikeasti bisnestä, hän painottaa.

Lue lisää Orkestr.iosta

Lue lisää jäsenyydestä