Jäsenet estradilla: FINBB
FINBB maailman parasta biopankkiverkostoa rakentamassa
Biopankkien Osuuskunta Suomi – FINBB:n tehtävä on kehittää Suomen terveys- ja biolääketieteellisen tutkimuksen kilpailukykyä tuomalla Suomen biopankkien ja niiden taustaorganisaatioiden näyte- ja tietovarannot tutkijoiden saataville. FINBB:n toiminta luo arvoa sen jäsenille ja omistajille tuottamalla palveluita kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.
FINBB on osuuskuntamuotoinen yritys, jonka omistajia ovat viisi hyvinvointialuetta, HUS, kuusi yliopistoa sekä Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitos (THL). Omistajien ylläpitämiä FINBB:n jäsenbiopankkeja on kahdeksan.
FINBB on toiminut tammikuusta 2020 lähtien eurooppalaisen biopankkiverkosto BBMRI-ERICin kansallisena koordinaattorina. Verkoston toiminnassa ovat mukana kaikki Suomen kymmenen biopankkia, eli myös ne jotka ovat FINBB:n omistajapiirin ulkopuolisia.
Kohti yhtenäistä biopankkitoimintaa
Kun FINBB perustettiin, tavoitteena oli lisätä koordinaatiota biopankkitoiminnan ympärille. Taustalla vaikutti ennen kaikkea tarve rakentaa yhtenäisempiä toimintamalleja ja helpottaa tutkijoiden pääsyä aineistoihin. Suomeen haluttiin yksi selkeä reitti, jonka kautta niin akateemiset tutkijat kuin lääketeollisuuden ja yritysten toimijat voisivat ymmärtää, mitä aineistoja tarjolla on ja miten niitä voi hyödyntää.
”Ajatuksena ei ollut luoda uutta biopankkia, vaan rakentaa toimija, joka yhdistää olemassa olevat biopankit ja niiden taustaorganisaatiot saman sateenvarjon alle. Sairaalabiopankit keskittyvät potilasnäytteisiin, kun taas THL:n ja Oulun yliopiston biopankit keräävät erilaisia väestökohortteja. Tämä monimuotoinen kokonaisuus tarjoaa tutkijoille poikkeuksellisen rikkaan aineistopohjan, mutta vaatii rinnalleen koordinoivan rakenteen. FINBB syntyi vastaamaan tähän tarpeeseen”, kertoo FINBB:n toimitusjohtaja Mervi Ahlroth, joka on toiminut tehtävässään kesäkuusta 2025 lähtien.

Mervi Ahlorth, FINBB:n toimitusjohtaja.
Osuuskuntamalli ja välittäjän rooli
FINBB toimii osuuskuntana, jonka tehtävänä on tuottaa lisäarvoa omistajilleen. Tämä malli toimii hyvin biopankkien yhteistyössä, sillä FINBB toimii nimenomaan välittäjän roolissa, se ei myy näytteitä tai säilytä dataa, vaan tuo tutkimusprojektit biopankeille ja varmistaa, että prosessi toimii sujuvasti.
”Sama periaate näkyy myös siinä, miten FINBB asemoituu lainsäädäntötyöhön. Se ei ole edunvalvontajärjestö perinteisessä mielessä, mutta edustaa biopankkeja erilaisissa lakivalmistelun ja tutkimuslainsäädännön työryhmissä ja vie niiden näkökulmia päätöksentekoon. Tähän liittyy myös FINBB:n rooli toisiolain ja EHDS-kysymysten ympärillä, joissa biopankkien ääni halutaan tuoda selkeästi esiin”, Ahlroth jatkaa.

Suomen alueelliset ja valtakunnalliset biopankit.
Fingenious®-palvelu – ikkuna Suomen biopankkeihin
FINBB:n digitaalinen Fingenious®-palvelu tarjoaa tutkijoille yhden luukun kaikkiin julkisiin biopankkeihin Suomessa. Palvelun kautta sekä kotimaiset että kansainväliset tutkijat voivat etsiä valmiita kohortteja, selata metatietoja ja tehdä alustavia hakuja siitä, millaista biopankkiaineistoa Suomessa on saatavilla. Fingenious® palvelussa tutkija voi myös tehdä esiselvitys- ja aineistonluovutuspyynnöt tutkimukseensa, ja FINBB:n asiantuntijat tukevat prosessia alusta loppuun.
”Palvelu ei ole pelkkä itsepalvelualusta. Asiantuntijamme ovat asiakkaiden tukena kaikissa tutkimuksen vaiheissa ja auttavat esimerkiksi tutkimussuunnitelmien ja lupahakemusten valmistelussa. Tätä kokonaispalvelua arvostetaan erityisesti kansainvälisissä projekteissa, joissa asiakkaat usein palaavat Suomeen yhä uudelleen uusien tutkimusaiheiden kanssa”, Ahlroth kertoo.
Yhtenäisiä toimintatapoja ja tutkimuksen vauhdittamista
Yksi FINBB:n keskeisiä tehtäviä on yhtenäistää biopankkien toimintamalleja siltä osin kuin se on eri organisaatioiden järjestelmien puitteissa mahdollista. Tätä työtä tehdään muun muassa Suomen Akatemian rahoittamassa kehityshankkeessa (FIRI2024, Kansallisten tutkimusinfrastruktuurien tiekartta 2025–2028), jossa haetaan yhteistä mallia prosessien kehittämiseen ja päällekkäisen työn vähentämiseen.
”FINBB toimii myös linkkinä kansainvälisiin tutkimushankkeisiin. Suomi on yksi harvoista maista, jossa on oma biopankkilaki, mikä tuo kilpailuetua. Biopankit voivat myös kutsua näytteenantajia osallistumaan uusiin tutkimuksiin, mikä ei kaikissa maissa ole mahdollista”, Ahlroth jatkaa.
Biopankit tiedon ja hoitojen kehityksen moottorina
Suomen biopankkien kokoelmat ovat maailman mittakaavassa huomattavia. Terveystietojen kattavuus ja laajuus, sekä tiedon aukottomuus ja mahdollisuus täydentää terveystietoja rekisteridatalla antaa melkoisen etulyöntiaseman kansainvälisillä markkinoilla.
Yli 14 miljoonaa näytettä muodostavat poikkeuksellisen tutkimusresurssin, joka tuottaa jatkuvasti uutta tietoa sairauksien mekanismeista ja mahdollistaa yksilöllisen lääketieteen kehitystä. Biopankit voivat kerätä myös uusia näytesarjoja tutkijoiden toiveiden mukaan, mikä nopeuttaa tutkimusta entisestään.
Biopankkinäytteistä tuotettujen tulosten palauttaminen potilashoidon tueksi edistää varhaista diagnosointia ja ennakoivaa hoitoa. Esimerkkinä tästä toimii Helsingin ja sittemmin muihinkin biopankkeihin laajentunut pilottihanke, jossa tutkittiin rinta- ja munasarjasyövän riskigeenejä. Useilta osallistujilta löytyi korkean riskin geenivariantteja, joista he eivät olleet tietoisia. Kun tietoa kohonneesta geneettisestä riskistä palautettiin näytteenantajille terveydenhuollon prosessin kautta, he pääsivät ennaltaehkäisevän hoidon piiriin. Tämän kaltaiset löydökset osoittavat biopankkitoiminnan suoran hyödyn kansalaisille.
”Suomalaiset ovat edelleen erittäin tutkimusmyönteisiä, eivätkä somemaailman epäluulot ole juurikaan heijastuneet suostumusten määrään. Haasteena on pikemminkin hyvinvointialueiden resurssit, suostumuksia saadaan enemmän kuin näytteitä pystytään keräämään ja varastoimaan.”
Fingenious®-palvelun verkkosivuilta löytyvä use case -aineisto havainnollistaa konkreettisesti, millaisiin tutkimuksiin biopankkiaineistoja on käytetty ja millaisia tuloksia niiden avulla on saavutettu. Esimerkit ulottuvat sairauksien geneettisten riskitekijöiden tunnistamisesta lääkekehityksen ja diagnostiikan edistämiseen sekä terveydenhuollon vaikuttavuuden parantamiseen.
Tietoturvaa ja eettistä vastuullisuutta
Biopankkeihin kerätty tieto käsitellään ja luovutetaan pääsääntöisesti pseudonymisoituna, eli nimet, henkilötunnukset ja vastaavat tunnistetiedot on korvattu koodilla, eikä aineiston saavilla tutkijoilla ole pääsyä tunnistetietoihin. Tunnisteellistakin tietoa voidaan poikkeuksellisesti luovuttaa, esimerkiksi jos tutkijalla on tutkittavien suostumuksen perusteella heistä aiemmin kerättyä tutkimustietoa, jota halutaan nyt yhdistää biopankkiaineistoon. Tällöinkin aineisto pseudonymisoidaan ennen varsinaisia tutkimusanalyysejä. Pseudonymisointi suojaa tutkittavien yksityisyyttä, mutta säilyttää mahdollisuuden liittää aineistoon uutta tietoa ja esimerkiksi tutkimuksessa löydettyjen tietojen palauttamisen tutkittaville heidän näin halutessaan. Toimintaa valvoo Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea ja lainsäädäntö asettaa tiukat raamit näytteiden ja datan käsittelylle. Suomalaisten vahva luottamus terveydenhuollon tietosuojaan näkyy myös biopankkitoiminnan hyväksyttävyydessä.
Kansainväliset verkostot ja yhteistyö
FINBB on tärkeässä roolissa eurooppalaisessa BBMRI-ERIC-verkostossa (Biobanking and BioMolecular Resources Research Infrastructure — European Research Infrastructure Consortium Infrastructure), jossa se toimii Suomen kansallisena koordinaattorina. Suomalaisia asiantuntijoita osallistuu erilaisiin työryhmiin, joissa kehitetään biopankkien laatua, dataa ja toimintatapoja. Verkosto tarjoaa myös reitin EU-hankeyhteistyöhön.
”BBMRI-ERIC järjestää muun muassa vuosittain biopankkiviikon konferenssin, jossa Euroopan ja maailman biopankeilla on mahdollisuus kohdata, ja jakaa parhaita käytäntöjä. Tämä on hyvää eurooppalaista yhteistyötä”, Ahlroth mainitsee.
FINBB on mukana myös EU-rahoitteisessa HealthHub Finland -EDIH -hankkeessa, joka tukee erityisesti pieniä ja keskisuuria yrityksiä ratkaisuiden kehittämisessä terveyden ja hyvinvoinnin alueella. Kansainväliset lääke- ja terveysalan tutkimusta tekevät yritykset muodostavat tärkeän asiakasryhmän, jota FINBB palvelee jäsentensä palveluiden välittämiseksi. Yritykset arvostavat keskitettyä Fingenious®-palvelukanavaa biopankkien aineistoihin ja palveluihin, ja keskitettyä sopimista FINBB:n kautta. FINBB:n avulla niiden ei tarvitse tehdä sopimuksia jokaisen biopankin kanssa erikseen.

Fingenious®-palvelun ulottuvuus on laajaa myös kansainvälisesti.
Biopankkitoiminnan haasteet ja mahdollisuudet Suomessa
”Biopankit eivät ole hyvinvointialueille lakisääteisiä toimintoja, mikä tekee niistä alttiita säästöille. Siksi perusrahoitukseen liittyvät asiat mietityttävät. Toivomme että valtio osaltaan turvaisi biopankkien jatkuvan toiminnan, sillä näytteiden kerääminen, seurantanäytteet ja syventävä data ja näihin liittyvä syvä osaaminen ovat välttämättömiä tutkimuksen kannalta”, Ahlorth painottaa.
Uudet teknologiat kuten erilaiset omiikat (proteomiikka, metabolomiikka, transkriptomiikka jne.), tekoäly ja dataintegraatio avaavat tulevaisuudessa uusia mahdollisuuksia. Ne voivat helpottaa tutkittavien valintaa kliinisiin tutkimuksiin, tuottaa syvällisempää tietoa ja nopeuttaa lääkekehitystä. Yhteisellä viestinnällä ja yhdistämällä eri osa-alueiden koordinaatiota Suomi voisi näyttäytyä ulospäin entistä vahvempana kokonaisuutena, maana, josta saa korkealaatuisia näytteitä, data-analytiikkaa, sekä kliinisiä ja muita tutkimuspalveluita keskitetysti yhden koordinoidun ekosysteemin kautta.
Kliinisten lääketutkimusten näkökulmasta Suomi on viime vuosina menettänyt kansainvälisiä tutkimuksia, ja yksi keskeinen syy on ollut kansallisen koordinaation puute. FinTrials-selvityksen havainnot tukevat tätä eli tarvitaan Fingenious-tyyppinen yhden luukun palvelu myös kliinisiin lääketutkimuksiin, jotta maa näyttäytyisi ulospäin selkeänä ja kilpailukykyisenä kokonaisuutena. Haasteita lisää uusien lääkkeiden hidas käyttöönotto, mikä vaikeuttaa tutkimusten toteuttamista silloin, kun uusimpia vertailuhoitoja ei ole vielä saatavilla Suomessa.
Ahlrothin mukaan tulevaisuuden mahdollisuuksia syntyy myös siitä, että biopankkeihin kertyy yhä enemmän tutkimuksista palautunutta, syvällisesti analysoitua dataa. Sen avulla seuraavat tutkimusvaiheet voidaan käynnistää nopeammin ja aiempien tulosten päälle rakentuen. Lisäksi osa biopankeista kykenee keräämään sairaaloiden kanssa yhteistyössä esimerkiksi tautispesifisiä soluja, joita voitaisiin hyödyntää lääkeherkkyystestauksissa ja muissa tutkimuksissa. Paljon potentiaalia on vielä käyttämättä, mutta suunta on selvästi kohti entistä integroituneempaa kliinisen tutkimuksen ja biopankkitoiminnan kokonaisuutta.
”Tällä hetkellä FINBB:llä on käynnissä poikkeuksellisen paljon. Suomessa arvioidaan parhaillaan koko terveysdatainfrastruktuurin uudelleenjärjestelyä ja pohditaan, millainen rooli FINBB:llä ja biopankeilla voisi tulevaisuudessa olla. Samalla käydään keskustelua FinTrialsin ja kliinisten lääketutkimusten toimintamalleista sekä siitä, miten FINBB ja biopankit kytkeytyvät niihin. Työhön kuuluu vahvasti ympäristön muutoksiin reagoiminen ja niihin vaikuttaminen.”
Lisäksi FINBB on vienyt ulkomaille jo miljoonien eurojen edestä suomalaisia tutkimuspalveluja ja siten osaltaan toteuttanut sosiaali- ja terveysministeriö terveys- ja hyvinvointialan kasvuohjelmaa. Tavoitteena on kasvattaa ja laajentaa tätä toimintaa edelleen.
Kuopio Health -jäsenyys osana yhteistyökenttää
”FINBB liittyi Kuopio Healthiin vuonna 2024 ja tähän liittyi ennen kaikkea halu olla mukana aktiivisessa tutkimus- ja innovaatioympäristössä. Kuopion alueen ilmapiiri on inspiroiva ja tutkimusmyönteinen. Kaupunki, maakunta, yliopisto ja yritykset tekevät tiivistä yhteistyötä, mikä luo otollisen maaperän kumppanuuksille ja uusille avauksille.”
”Jäsenyyteen liittyvät toiveemme kytkeytyvät ennen kaikkea näkyvyyteen, verkostojen luomiseen ja mahdollisuuksiin löytää uusia yhteistyökumppaneita. Health Insights -tapahtuma on ollut tärkeä kohtaamispaikka, ja siihen FINBB on osallistunut jo useampana vuotena. FINBB voisi tuoda ekosysteemille merkittävää lisäarvoa erityisesti biopankki- ja tutkimusaineistoihin liittyvän asiantuntijuutensa kautta. Sen työ luo perustan suomalaisen biopankkitoiminnan sujuvuudelle ja kilpailukyvylle: koordinoimalla kansainvälisiä biopankkitutkimuksia, yhtenäistämällä toimintamalleja ja vahvistamalla biopankkien välistä yhteistyötä FINBB edistää tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta. Samalla se varmistaa, että Suomi säilyttää asemansa biopankkinäytteiden ja terveysdatan hyödyntämisen kansainvälisenä edelläkävijänä sekä houkuttelevana kumppanina tutkimus- ja innovaatiotoiminnassa”, Ahlroth päättää.