| Kategoria: Menestystarinat

”Unelmoin innovaatioympäristöstä, jossa meillä on todella vahva brändi ja imago. Kuopiolle pitää luoda terveyden toimialalla samanlainen maine kuin Koneella on hisseissä.”

ESiOR keskittyy vaikuttavaan dataan

Kuopiolainen Expert Solutions in Outcomes Research Oy eli lyhemmin ESiOR Oy toimii sote-kentällä kolmella toimialalla. 

Alkuperäinen liiketoiminta keskittyi sosiaali- ja terveystalouteen sekä vaikuttavuustutkimukseen ja tämä työ jatkuu edelleen. Uusin toimiala on näytöntuottamisen palvelut. Yritys auttaa asiakkaitaan ja asiakkaiden asiakkaita yhdistämällä paremman päätöksenteon tueksi dataa eri tietolähteistä. Palveluiden avulla voidaan saavuttaa parempaa vaikuttavuutta ja kustannusvaikuttavuutta eli lisävastinetta käytetyille resursseille.

Lisäksi yritys tarjoaa lääke- ja laiteteollisuudelle market access -palveluita eli esimerkiksi tekee hakemuksia lääkkeiden korvattavuudesta lääkkeiden hintalautakunnalle ja tuottaa markkinointiin sisältöjä.

Vuonna 2006 perustettu yritys työllistää nykyisin 16 henkilöä. Toimitusjohtaja Erkki Soini kertoo, että työntekijöiden taustat vaihtelevat matemaatikosta englanninopettajaan.

– Yhteistä meillä on, että tykkäämme hitsailla dataa ja numeroita sekä selittää vaikuttavuusasioita muille. Ala on niin haastava, että tähän pitää olla palo. Eikä kukaan ole valmis heti taloon tullessaan. Helposti menee vuosi tai kaksi, että pääsee kiinni asioihin. Sitä kasvua on hienoa seurata, Soini kertoo. 

Hän on innostunut opiskelijatapahtumasta, jonka Kuopio Health järjestää keväällä.

– On hienoa, että yritykset pääsevät esittelemään toimintaansa mahdollisille tuleville työntekijöille. Näissä tilaisuuksissa voimme hyödyntää opiskelijoiden freesiä ajatusmaailmaa ja heiltä tulee sellaisia kysymyksiä sekä hienoja innovaatioita, joita itse ei ole osannut ajatellakaan, Soini kertoo.

Enemmän kuin verkosto

Kuopio Healthin avoimeen innovaatioekosysteemiin ESiOR liittyi ”toisessa aallossa”. Erkki Soini kertoo kyllä seuranneensa ekosysteemin toimintaa alusta saakka. 

– Huomasin, että mukana on tuttuja ja hyviä tyyppejä. Ensisijaisesti lähdimme hakemaan verkostoja, mutta saimmekin enemmän: yhteistyö ja huolien sekä murheiden jakaminen ovat olleet tärkeä osa jäsenyyttä. 

Viime kesästä lähtien Soini on ollut mukana myös hallituksessa. Hän uskoo, että ESiOR on tuonut ekosysteemiin erityisesti vaikuttavuuden mallintamista eli ennakoimisosaamistaan ja -näkemystään. Terveystaloustiede on yksi erityisosaamisalue.

Terveysdatan veturiksi 

Erkki Soini toimii myös Kuopio Healthin 50-henkisen datatyöryhmän puheenjohtajana. Hän kertoo, että datatyöryhmän tavoitteena on järjestää parin vuoden sisällä erittäin suuri, kansainvälinen terveysdataan keskittyvä kongressi Kuopiossa. Polttavimmat kysymykset ovat, miten saadaan hyvää dataa tehokkaasti ja miten sitä räätälöidään.

Tapahtuma on osa kunnianhimoista suunnitelmaa olla terveysdatan veturi Suomessa. 

– Unelmoin innovaatioympäristöstä, jossa meillä on todella vahva brändi ja imago. Kuopiolle pitää luoda terveyden toimialalla samanlainen maine kuin Koneella on hisseissä, Soini visioi.

Hän muistuttaa, että jos tavoitetta ei aseta korkealle, jäädään matalalle. Kaikkien tavoitteena on luoda mahdollisimman paljon hyvinvointia.

Siihen tarvitaan Soinin mukaan terveysdatan lisäksi mahdollisimman laaja-alaista hyvinvointidataa. 

– Pelkällä terveysdatalla ei voi aukottomasti ennakoida tulevaa. Tarvitsemme lisäksi käyttäytymiseen, kuten ravitsemukseen, lääkitykseen tai liikuntaan, liittyvää dataa, jotta saamme kokonaisvaltaisen näkemyksen asiaan.

Lue lisää ESiORista

Lue lisää jäsenyydestä