| Kategoria: Menestystarinat

”Tahto punnitaan siinä, mitä jokainen jäsen tahollaan tekee. ”

Mitä juuri minä voin tehdä?

Miten minä voin viedä asioita eteenpäin? Tämä on tärkeä kysymys, jonka jokainen Kuopio Healthin jäsenen täytyy kysyä itseltään. 

Innovaatioekosysteemi itsessään ei saa asioita aikaan, sen tekevät jäsenet. Kuopio Health voi tuoda ihmiset yhteen ja luoda suunnitelmaan, jonka avulla voimme mennä samaan suuntaan. Silti tahto punnitaan siinä, mitä jokainen jäsen tahollaan tekee.

Meillä on paljon potentiaalia. Tiedepohjaisen terveysteknologian kannalta tärkeät, menestyksen pohjan luovat asiat ovat kunnossa: yliopistoissa tehtävistä tutkimuksista syntyy ideoita ja innovaatiota. 

Näitä ideoita voimme jalostaa kilpailukykyisiä ja kansainvälisille markkinoille sopivia tuotteita julkisessa terveydenhoidossa. Terveydenhuolto, yliopistollinen sairaala ja hyvinvointialueet ovat tässä avainasemassa.

Jos riittää tahtoa tehdä yhteistyötä, meillä on hyvät mahdollisuudet menestyä.

Asioiden täytyy toimia käytännössä

Ei kuitenkaan riitä, että asiat ovat periaatteessa kunnossa. Niiden täytyy toimia myös käytännössä. 

Esimerkiksi startupin kannalta aika on kallista ja odotteluun ei ole varaa. Kaikki nivoutuu siihen, että asioita täytyy saada aikaiseksi, jotta saa mahdollisuuden lisärahoitukseen, jälleen uusiin näyttöihin ja niiden mahdollistamaan lisärahoitukseen.

Tässä tärkeässä asemassa on mahdollisuus päästä testaamaan, kokeilemaan ja parantamaan tuotetta heti, kun se on olemassa. Käytännössä tämä tarkoittaa yhteistyötä julkisen terveydenhuollon kanssa. 

Ymmärrän terveydenhuollon haasteet ja sen, että lisän tuominen siihen on haastavaa. Siksi meidän täytyy miettiä kokonaisuutta: miksi terveydenhuollon kannattaa testata ja auttaa luomaan maailman kilpailukykyisimpiä terveysteknologian tuotteita. Mitä hyötyä se tuo terveydenhuoltoon?

Uusia oivalluksia kannattaa etsiä

Meidän pitää Kuopio Healthissa myös miettiä, onko olemassa jotain sellaista, jota ei olla vielä edes ajateltu. Pienetkin muutokset voivat olla vaikuttavuudeltaan suuria. 

Tässä on innovaatioekosysteemin vahvuus, sillä mukana on niin erilaisia toimijoita ja näkökulmia. Loppupeleissä sillä on merkitystä, että teemme uusia innovaatioita ja luomme niiden ympärille uusia firmoja, jotka muuttavat innovaatiot kansainvälisesti kilpailukykyisiksi tuotteiksi ja palveluiksi.  

Se synnyttää positiivisen kierteen, joka ruokkii itse itseään. Yhteisö, joka mahdollistaa ja edistää kehittymistä, houkuttelee varmasti uusia toimijoita myös kansainvälisesti.

Kuopio herättää jo huomiota

Olin äskettäin kertomassa Adamant Healthin liikehäiriöitä analysoivasta tuotteesta tilaisuudessa, jossa esiteltiin pientä joukkoa terveysteknologian startupeja kansainväliselle suuryritykselle. 

Kerroin meidän tulevan Kuopiosta. Se herätti kuulijoissa ihmetystä, sillä olin jo kolmas kuopiolainen yritys, joka tapahtumassa esiintyi. Heitä selvästi alkoi kiinnostaa, mitä täällä oikein tapahtuu!

Kuopiosta voi aidosti tulla maailman paras paikka kehittää terveysteknologian tuotteita. Se ei tapahdu yhdessä yössä, mutta uskoisin että viiden vuoden päästä tilanne on toinen. 

Se vaatii yhteistoimintaa ja onnistuneita esimerkkejä yrityksistä, jotka ovat päässeet maailmalle. Ja näistä onnistumisista täytyy osata myös kommunikoida ja kertoa muillekin. Tässä Kuopio Healthin rooli on merkittävä.

Lue lisää hallitusesittelyjä täältä

Lue lisää jäsenyydestä täältä