| Kategoria: Menestystarinat

”Keskeistä on, että parhaamme mukaan yritämme. Sitkeän yrittämisen seurauksena varmasti silloin tällöin onnistutaankin.”

Hyvät testausmahdollisuudet houkuttavat yrityksiä

Meillä on Kuopio Healthissa monipuolinen yhteisö, jossa eri toimijat ovat hyvin edustettuina. Vaikuttavuuden edistämiseksi voimme tehdä tästä notkeasti toimivan ja hyvää näkyvyyttä saavan kehitysalustan Kuopioon. 

Kehitysalustan lisäksi toimijoita voivat houkutella myös erilaiset testausmahdollisuudet, kuten esimerkiksi KYS:in kyky tehdä kliinisiä tutkimuksia. Yhteistyöllä pitää saada aikaan yhteisiä caseja, joiden ansiosta uudetkin yritykset kiinnostuvat alueesta. 

Yhteishankkeet voisivat olla esimerkiksi hoitoon tai terveysteknologiaan liittyviä testausmahdollisuuksia. Sellainen on aika isoa liiketoimintaa maailmalla ja yritykset liikkuvat hyvien testausmahdollisuuksien perässä.

Vaikuttavuutta alueelle toisivat näin sekä uusien yritysten siirtyminen tänne että paikallisten yritysten mahdollisuus mennä eteenpäin omien kehitysaskeleidensa kanssa.

Sitkeällä yrittämisellä onnistuu

Savonian kannalta vaikuttavuus on sitä, että tuemme alueen kehittymistä. Tämä on kirjattu ammattikorkeakoululakiinkin. Jos saamme Kuopio Healthin kautta edistettyä jonkin yrityksen toimintaa, esimerkiksi työllistämään enemmän tai tuomaan innovaation markkinoille, täytämme tehtäväämme. 

Tavoitteemme on saada positiivista, pysyvää muutosta ympäröivään yhteiskuntaan. Haaste syntyy siinä, että yhteiskunnassa on monia muitakin asioita, jotka vaikuttavat. Vaikka yritys olisi hyvä, kaikki ei aina onnistu. 

Vaikuttavuuden kanssa täytyy pitää myös mielessä, että vaikka tehtäisiin kuinka hyvää tulosta, täytyy sille olla tilausta ympäröivässä yhteiskunnassa. Jos innovaatiolle ei ole tilausta, ei hyväkään innovaatio mene eteenpäin. Eikä synny vaikuttavuutta.

Keskeistä on, että parhaamme mukaan yritämme. Sitkeän yrittämisen seurauksena varmasti silloin tällöin onnistutaankin.

Entä miten mittaamme onnistumista? Haluamme kyllä mitata onnistumista, mutta joskus se on hankalaa ja asiat etenevät hitaasti, mikä aiheuttaa mittausviivettä. Siksi vaikuttavuutta täytyy tuoda esiin osin myös kvalitatiivisina asioina. 

Kokemus todistaa yhteistyön voiman

Savonian vararehtorina työni osa-alueisiin kuuluu vastata TKI-toiminnasta ja yritysyhteistyötoiminnasta. Toimintamme on luonteeltaan sellaista, että lähes kaikki hankkeet tehdään yhteistyössä toisten kanssa. 

Olemme mukana hyvin monissa muissakin alakohtaisissa ekosysteemeissä, joista osa on toiminut jo vuosikymmeniä. Kokemus osoittaa, että yhteisöt ovat hirveän tärkeitä, kun halutaan muodostaa kumppanuuksia ja verkostoja, joissa tehdään asioita. Meidän TKI-silmälasien läpi katsottuna nämä ovat erittäin hyviä toimintapaikkoja.

Kuopio Health on toiminut vasta muutaman, globaalisti haastavan vuoden, mutta näen, että tässä on edellytykset pitkään, hyvään yhteistyöhön. Kun teemme töitä yhdessä, vaikuttavuuden syntyminen on todennäköisempää kuin yksin yrittämällä.

Lue lisää hallitusesittelyjä TÄÄLTÄ

Lue lisää jäsenyydestä TÄÄLTÄ