| Kategoria: Uutiset

Otsalohkodementian tutkimusryhmän johtaja, dosentti Eino Solje Itä-Suomen yliopistosta on saanut Vuoden nuori kliininen tutkija -palkinnon. Valinta julkistettiin NuoriLääkäriPäivillä 22. lokakuuta.

”Tunnustuksesta kuuluu kiitos pitkälti ensiluokkaiselle tutkimusryhmälleni, yhteistyökumppaneillemme, tutkimuspotilaille sekä Kuopion tiedeyhteisölle, josta olen saanut vankkumatonta tukea. Kuopiosta on helppo ponnistaa maailmalle.

Muistisairaudet ovat kuolemaan johtavia, toimintakykyä etenevästi heikentäviä sairauksia. Erityisen raskaana koen, kun toteamme työikäisellä henkilöllä muistisairauden, sillä potilaalla voi olla alaikäisiä lapsia ja hän voi olla työelämässä. Lisäksi hänellä voi olla tulevaisuudensuunnitelmia, jotka romuttuvat taudin myötä. Tutkimuksen myötä pystymme kuitenkin nämäkin taudit tulevaisuudessa voittamaan” Solje toteaa.

Kuopio Health onnittelee!

LUE LISÄÄ