| Kategoria: Uutiset

Kuopio Health osuuskunnan kehityspäällikkönä aloittaa Kaisa Railanmaa

Kuopio Health osuuskunnan tiimi uudistuu ja vahvistuu, kun toimitusjohtaja Aki Gröhnin kumppanina kehityspäällikön tehtävässä aloittaa 3.8.2020 Kaisa Railanmaa.

Kaisalla on vahva osaaminen ja kokemus markkinoinnista, liiketoiminnan ja organisaatioiden kehittämisestä sekä digitaalisista liiketoimintamalleista. Kaisa siirtyy Kuopio Healthiin Talentree Oy:sta, jossa hän on työskennellyt monipuolisissa kasvuyritysten kehittämisen ja markkinoinnin tehtävissä. Tällä hetkellä Kaisa viimeistelee kansainvälisen myynnin johtamisen ja innovaatiojohtamisen opintoja Itä-Suomen yliopistolla.

”Toivon tuovani Kuopio Healthiin näkemystä viestinnästä ja brändin rakentamisesta, sekä innostunutta ja sitoutunutta kädet savessa -tekemistä. Innovaatiojohtamisen opintojen myötä uskon vahvasti yhteiskehittämisen ja yhdessä tekemisen voimaan ja kokemuksen kautta tiedän, kuinka ainutlaatuista osaamista alueellamme on. On upea mahdollisuus päästä oppimaan Akilta ja muilta osuuskunnan jäseniltä, sekä päästä rakentamaan uutta verkostojen kanssa. Roolissa pääsen jatkamaan myös itselleni tärkeää työtä alueemme yritysten kasvun ja kehittymisen eteen,” Kaisa toteaa.

“Kaisa tuo vahvaa kokemusta ja näkemystä viestinnän ja markkinoinnin saralta Kuopio Healthin toimintaan. Hän ottaa vastuulleen Kuopio Healthin viestinnän ja sen kehittämisen sekä moninaisten tapahtumien järjestämisen. Lisäksi Kaisa osallistuu alueellisen verkoston rakentamiseen ja eri kehitystoimenpiteiden eteen päin viemiseen”, Aki Gröhn kertoo.

Lisätietoja:
Aki Gröhn, toimitusjohtaja, Kuopio Health Osk.
p.+358 50 403 7540, aki.grohn@kuopiohealth.fi

Kuopio Health Osk. on huhtikuussa 2019 perustettu osuuskunta, joka on sitoutunut edistämään hyvinvoinnin, elintarvikealan sekä terveysteknologian osaamista, tutkimusta, elinkeinoelämää ja terveysalan tietoisuutta. Kuopio Health edistää jäsentensä ja asiakkaiden tarpeista lähtevää kehitystä, tutkimusta ja uusia innovaatioita sekä toimii alustana uusille tuotteille ja palveluille.

Kuopio Health toimii avoimen innovaatiotoiminnan mallilla, jossa julkinen sektori, akateeminen maailma, elinkeinoelämä ja loppukäyttäjät yhdessä tuovat uusia ratkaisuja yhteiskunnan tarpeisiin. Tarjoamme erinomaista terveydenhuollon osaamista, koulutusta, toimintaympäristön sekä yritysverkoston kotimaisille ja kansainvälisille terveysteknologiayrityksille ja innovaattoreille.