| Kategoria: Menestystarinat

“Mika Mononen pitää tärkeänä, että Kuopio Healthin kautta löydettäisiin myös yhteisiä tapoja, joilla oppilaitoksista tulevia henkilöitä voitaisiin työllistää terveysteknologia-alalle.”

Solutionery tukee teknologia-alan startup-yrityksiä

Kuopiolainen Solutionery tarjoaa startup-yrityksille konsultointi- ja kehityspalveluja.

– Tarjolla on asiantuntijapalveluita, joita aloitteleva yritys tarvitsee teknologiansa ja liiketoimintansa kehittämiseen. Liikkeenjohdon konsultointia, tukea teknologia- tai ohjelmistokehitykseen sekä myös digitaalisen markkinoinnin palveluita, yrittäjä Mika Mononen kertoo.

Hänen mukaansa kohteena ovat erityisesti uudet teknologiat esimerkiksi terveydenhuollon puolella.

Mika Mononen
Kaupallistaminen kiinnostaa

Vuoden 2019 kesällä perustettu ja toiminimellä operoiva yritys on ollut Kuopio Health -innovaatioekosysteemin jäsenenä vuoden 2020 talvesta saakka.

– Tavoitteenani oli löytää uusia asiakkaita kuopiolaisten terveysteknologiayritysten parista ja auttaa niitä eteenpäin.

Mika Mononen arvioi, että muut innovaatioekosysteemin jäsenet voivat hyötyä Solutioneryn osaamisesta teknologioiden kaupallistamisen ja strategiatyön saralla. Apua on tarjolla pohdintaan, millaiset kehittämispolut uusilla teknologioilla on ja miten ne kaupallistetaan, markkinoidaan, myydään sekä tuotteistetaan.

Hän on huomannut, että Kuopion alueella on selvästi halua edistää teknologia-alan startupeja. Esimerkiksi KPY Novapoliksen aktiivisuus startupien tukemisessa ilahduttaa.

Helpotusta työllistymiseen alalle

Mika Mononen pitää tärkeänä, että Kuopio Healthin kautta löydettäisiin myös yhteisiä tapoja, joilla oppilaitoksista tulevia henkilöitä voitaisiin työllistää terveysteknologia-alalle.

– Voisimme yhdessä miettiä malleja, joilla voisimme tarjota harjoittelu- ja opinnäytetyöpaikkoja opiskelijoille, Mononen sanoo.

Hän toivoo myös, että yhteistyön myötä löytyy uusia paikallisia verkostoja. Konkreettisesti se voisi tapahtua esimerkiksi yhteisissä työpajoissa, joissa aloittelevat yritykset ja asiantuntijat pääsisivät ideoimaan ja pohtimaan, miten kuopiolaiset innovaatioteknologiat saadaan kaupallisesti eteenpäin.

Monosen toiveena on innovaatioekosysteemi, jossa tuetaan toisia ja jaetaan avoimesti ajatuksia.

– On tärkeää ponnistella yhteisten päämäärien hyväksi ja viedä kuopiolaista osaamista yhdessä eteenpäin, hän muistuttaa.

Lue lisää Solutionerystä

Lue lisää jäsenyydestä