| Kategoria: Menestystarinat

”Meitä kiinnostaa poikkitieteellisyys. Mitä uutta voikaan syntyä lääketieteen tai lääketeknologian ja audion yhdistämisestä?”

Huippuyritys haluaa edistää alueellista hyvää

Kun Genelec alkoi valmistaa ammattikäyttöön tarkoitettuja audiolaitteita Iisalmessa vuonna 1978, oli aivan selvää, että Suomen markkinat eivät riitä. Suunta oli heti kansainvälinen, ja nyt yrityksen tuotteilla on sata maahantuojaa ympäri maailmaa, tytäryhtiöt USA:ssa, Kiinassa ja Japanissa sekä markkinointia ja myyntiä joka puolella maailmaa.

Tästä kansainvälisestä kokemuksesta ja verkostosta Genelecin toimitusjohtaja Siamäk Naghian uskoo muiden Kuopio Health -avoimen innovaatioympäristön jäsenten hyötyvän.

– Myös yritysmallimme voi kiinnostaa niitä yrityksiä, jotka ovat myös lähtemässä maailmalle. Mitä Genelec on tehnyt, jotta se loistaa maailman kärjessä alalla, joka on todella vaativa ja erikoistunut?

Naghian pitää tärkeänä, että menestyvä yritys kantaa yhteiskunnallista ja alueellista vastuuta: edistää alueen kehittämistä ja hyvinvointia. Samalla yritys hyötyy itse, kun sen siipien alla kasvaa yritysverkosto, joka palvelee myös yritystä itseään. Arvoverkostojen ja innovaatioiden luominen kiinnostaa.

Eikä Naghian myöskään vähättele uusia mahdollisuuksia, joita yhteistyö tarjoaa.

– Meitä kiinnostaa poikkitieteellisyys. Mitä uutta voikaan syntyä lääketieteen tai lääketeknologian ja audion yhdistämisestä? Siinä meillä on valtavasti potentiaalia, hän pohtii.

Siamäk Naghian

 

Vain parasta laatua

Alueellinen vastuu liittyy läheisesti Genelecin liiketoiminnan takana oleviin ajatusmalleihin. Yritysfilosofia pohjautuu siihen, että tehdään parasta, mitä alalla voidaan tehdä. Tässä kietoutuvat yhteen muun muassa kestävän kehityksen periaate, sosiaalinen vastuu, laatu, pitkäjänteisyys ja syvä asiantuntemus.

Yrityksessä ollaan ylpeitä siitä, että tuotteet kehitetään ja tehdään piirilevyistä lähtien Iisalmessa. Työntekijöiden vuosikymmenien kokemus näkyy laatuna, hiljaista tietoa on kertynyt valtavasti. Se mahdollistaa myös laadun kehittämisen.

Siamäk Naghian kertoo, että kestävä kehitys on pitkään ollut yrityksen strategiassa yhtä tärkeä kuin kannattavuus tai äänenlaatu. Toisaalta nämä kietoutuvat yhteen. Esimerkiksi kaiuttimissa käytettävän alumiinin kierrättämisen kanssa tehtiin pitkään kallista ja haastavaa tuotekehitystä. Nyt onnistunut lopputulos palvelee myös äänenlaadun kehittämistä.

– Tässäkin tapauksessa kestävä kehitys muuttui innovaation lähteeksi. Se on meistä erittäin kiinnostavaa!

Kasvu ei ole pelkkiä numeroita

Siamäk Naghian huomauttaa, että parisataa ihmistä työllistävällä Genelecillä kasvu ei tarkoita pelkkiä numeroita. Brändin ainutlaatuisuus on kasvua, samoin osaamisen syveneminen. Kasvu ei tule sillä, että tehdään ympäristön tai sosiaalisen vastuun kannalta huonoja valintoja. Valintojen tekemistä helpottaa, kun jokainen yrityksessä tietää, miltä pohjalta päätöksiä tehdään.

Eikä kestävä kehitys ole välttämättä vastakohta euroillekaan. Viimeisten kymmenen vuoden aikana kestävä kehitys on noussut tärkeäksi tekijäksi myös kuluttaja-asiakkaiden valinnoissa ja Genelecin haluttavuus on lisääntynyt.

Lue lisää Genelecistä

Lue lisää jäsenyydestä