| Kategoria: Uutiset

Ensimmäiset kuukaudet Kuopio Healthia ovat nyt takana, ja tulevat kuukaudet edessä. Uuteen rooliin astuessa on hyvä ottaa itselleen hetki aikaa ja pysähtyä pohtimaan, millaisen ekosysteemin ytimeen olen tullut ja millaiset ajurit toimintaa ohjaavat.

Kuluneen kuukauden aikana olemme käyneet keskusteluja jokaisen jäsenemme kanssa, ja on ollut aivan huikeaa huomata, kuinka ainutlaatuista, intohimoista ja monipuolista osaamista osuuskunnassamme on – ja varmasti myös kansainvälisen tarkastelun kestävää. Osaamisprofiilin esiin nostamiseksi olemmekin aloittaneet sisältökonseptinkokonaisuuden, jonka kautta lähdemme tuomaan esiin jäsentemme osaamista, sekä hallituksen kokoonpanoa. Kuulet tästä pian lisää.

Jäseniin tutustumisen ohella olen sukeltanut myös Kuopio Healthin maailmaan, ja pohtinut vastausta mm. seuraavaan kysymykseen: Mihin Kuopio Healthin toiminta perustuu?

Vastaus oli loppujen lopuksi aika ilmeinen: arvothan ne kaiken ytimessä ovat, ja tulevat jatkossa olemaan entistä voimakkaammin.

Ensi vuonna laitamme uuden vaihteen päälle Kuopio Healthissa ja odotan jo innolla, mitä kaikkea päästään tekemään yhdessä verkostojen kanssa. Samalla odotan meiltä jokaiselta konkreettisia arkisia tekoja, joiden kautta voimme elää yhteisiä arvojamme todeksi joka ikinen päivä.

Mitä Kuopio Healthin arvot siis ovat, ja kuinka peilaan niitä omaan toimintaani?

Luotettavuus – Avoimen innovaatioekosysteemin peruskallio. Osuuskunnan kaiken toiminnan tulee tähdätä luottamuksen rakentamiseen ja sen säilyttämiseen toimijoiden välillä. Kuopio Healthin operatiivinen taso pyrkii toimimaan siltojen rakentajana ja tarjoamaan alustan ja tapahtumia, joissa luottamus voi kukoistaa. Omalta osaltani haluan olla helposti lähestyttävä ja aitoon yhteistoimintaan tähtäävä kumppani, joka arvostaa toisia ja pyrkii aina yhteisen hyvän edistämiseen.

Johtajuus – Tänä päivänä johtajuus on paljon enemmän, kuin annettu asema tai vallan valtikka. Johtajuus on vastuunottoa ja suunnannäyttämistä; esimerkillä toimimista ja muiden innostamista. Kuopio Health haluaa olla rohkea edelläkävijä, joka on onnistunut työssään silloin, kun osuuskuntamme jäsenet ja alueemme yhteistyö kukoistavat ja voivat hyvin. Omassa työssäni johtajuus on ennen kaikkea asennetta ja pyyteetöntä halua työskennellä muiden eteen, sekä yhteistyön edistämistä eri toimijoiden välillä. Johtajuus ei ole aina vain sitä, että onnistuu. Se on paljon myös kaatumista ja ennen kaikkea ylösnousemisen taitoa.

Kumppanuus – Kuopio Healthin tapahtumien päätavoitteita ovat uuden rakentaminen ja uusien yhteistyömallien syntyminen. Uskomme, että yhteen törmäytyksistä voi syntyä uusia ideoita, hankeaihioita, kehitysprojekteja, palveluja, tuotteita, yhteistyömalleja, ihan mitä vain.  Ekosysteemi on aina osiensa summa ja siinä jokaisella toimijalla on tärkeä ja erityinen roolinsa. Minulle kumppanuus on yhdessä tekemistä ja yhdessä oivaltamista.

Vaikuttavuus – Tänä päivänä puhutaan paljon siitä, kuinka meidän tulisi osata tarkastella asioita ei vain aikaansaamisen ja tuloksen näkökulmasta, vaan nimenomaan vaikuttavuuden ja laadun näkökulmasta. Millaista (pysyvää) muutosta olemme saaneet aikaan? Keskitymmekö vain yksittäisiin toimenpiteisiin, vai tähtääkö tekeminen kehitykseen isossa kuvassa? Kuopio Health pyrkii rakentamaan laadukkaita tapahtumia ja kohtaamisia, jotka pitkällä tähtäimellä tähtäävät alueen vetovoiman lisäämiseen, ja uusien työpaikkojen syntymiseen. Omasta näkökulmastani vaikuttavuus tarkoittaa erilaisten näkökulmien ymmärtämistä ja mahdollisimman kokonaisvaltaisen ymmärryksen rakentamista; asioita, jotka onnistuvat vain yhdessä tekemällä.

Hyvä osuuskuntamme jäsen; kuinka sinä näet arvomme?

Pohdiskelevin terveisin,

Kaisa Railanmaa

Development Manager